Niin typerältä kuin se tuntuukin taidan aloittaa tämän blogin virallisesti niistä hetkistä noin puoli vuotta sitten, kun koko vaihtohässäkästä todella tuli ajankohtainen...Tai ehkä hieman sitäkin varhaisemmista vaiheista, kuten siitä, miksi nyt olen nimenomaan täällä pienessä Konstanzissa, enkä vaikkapa suuressa mahtavassa Berliinissä.
Meitä saksan pääainelukijoita kehoitetaan, kannustetaan, suorastaan ajetaan siihen, että lähtisimme opintoihin kuuluvaan kieliharjoitteluun toisena opiskeluvuotenamme. Ajankohta on nimittäin kannattavin (tai näin sanotaan) opiskelujen etenemisen ja menestyksen kannalta. Niinpä minäkin ihanan opettajani kannustamana (pakottamana ;) otin neuvosta vaarin, ja aloin katsella valittavissa olevia vaihto-opiskelukaupunkeja. Koska lapsuuteni Pikku-Heidi -vuosien Alppikylä-maisemien lumoissa sekä teini-iän idolini (no hyi mikä sana kuvaamaan niin hienoa miestä, antakaa anteeksi) Petteri Nummelinin hienoisesta myötävaikutuksesta Sveitsi on vahvasti juurtunut sydämeeni, oli päivänselvää, että myös siellä halusin suorittaa vaihtoni. Valitettavasti tämän haaveen toteuttaminen olisi tuottanut liian suuren määrän papereita, tuskaa ja itsenäistä toimintaa (koska Sveitsi ei kuulunut laitoksemme vaihtokohteisiin, ja on muutenkin vähän ongelmallisempi paikka), joita en ensimmäisen ulkomaanmatkaani järjestymiseen kaivannut yhtään enempää.
Siispä valittavaksi jäi liuta kaupunkeja Saksan ja Itävallan alueella, joista Konstanz valikoitui lopulta varsin helposti ykkösvaihtoehdokseni. Sijainti jokseenkin kiinnostavammassa eteläisessä Saksassa aivan Sveitsin rajalla, Bodenjärven rannalla, kaupungin suhteellisen pieni koko sekä läheinen helluntaiseurakunta olivat vahvimmat houkuttimeni tuota kaupunkia kohtaan. Rasti ruutuun, odottamaan ja toivomaan parasta. Myös nykyinen kämppikseni Anneli oli hakenut ensisijaisesti Konstanziin, ja koska sinne oli tarjolla vain yksi vaihtopaikka, oli odottaminen astetta jännittyneempää. En tiedä minkä vuoksi, mutta lopulta me kumpikin pääsimme Konstanziin. Ja hyvä niin. Minulle ainakin olisi tullut paha mieli, jos Anneli olisi päässyt ja minä en. :)
Välikommenttina, tällästä tylsää faktaa on tylsä kirjottaa, toivottavasti vielä tylsempää lukea. Mutta kai tämä on vähän pakollista, jos haluaa tällä korvata raportin. Lupaan ettei tämä jatkossa ole niin tylsää kun päästään itse matkalle.
No niin siis, yliopiston puolelta meitä autettiin hyvin näissä vaihtoon valmistautumisissa. Jo talvipuolella ennen hakemisia sun muita oli yleinen info- ja kiinnostuksenherätystilaisuus kaikille halukkaille. Myöhemmin keväällä oli vielä kokonainen päivä erinäisiä infotilaisuuksia vaihtoon valituille lentolipuista learning agreementtien kautta asunnonhakemiseen. Tietoa tuli tosiaankin hirvittävä määrä samana päivänä, ja itsellä ainakin oli pää vielä enemmän pyörällä kaiken sen jälkeen, puhumattakaan siitä "hienoisesta" stressistä, jonka kehoitukset rokotuksiin, vakuutuksiin ja mastercardeihin saivat aikaan. Yksi asia kaiken muun seasta kyllä valikoitui iskostumaan varsin jämäkästi mieleeni. Eräs Saksassa vaihdossa ollut tyttö nimittäin kertoi, että sai koko vuonna ehkä 1 opintopisteen kerättyä, eikä KELA ollut moksiskaan. Jostain kumman syystä tuo jäi päällimmäisenä mieleen ;) No juu, onneksi me saksankieliseen maahan lähtijät kokoonnuimme vielä ERASMUS-yhdyshenkilömme kanssa täyttämään ne tärkeimmät paperit; yliopistoon ilmoittautumisen sekä opiskelija-asunnon hakemisen.
Vaikka nuo hakupaperit olikin täytetty jo hyvissä ajoin yli kuukausi ennen deadline-lähetyspäivää, jäi niiden lähettäminen minulla tuttuun tapaan mahdollisimman myöhäiseksi. Ja juurikin noina viimeisinä lähetyspäivinä tajusin, että minulta puuttuu yksi tarvittava paperi joukosta. Olin jopa niin epätoivoinen, että uskaltauduin (siis MINÄ!) soittamaan Jyväskylän yliopiston kansainvälisiin palveluihin ja kysymään miten voisin tuon paperin mahdollisimman pikaisesti saada haltuuni. (hahaa, saksan predikatiivisäännöt alkaa vallata pääkoppaani...heh, kukaan ei ees tajunnu ;D ) Ja niinpä jouduin vielä seuraavana päivänä tekemään aina niin mukavan bussimatkan rakkaaseen opiskelukaupunkiini yhden ainokaisen paperin takia. Tai no, myönnetään, ehkä paremminkin sen oman saamattomuuteni takia. Mutta anyway, sain paperit pikapostina Saksaan juuri oikeaan aikaan, huh.
Siinäpä nuo pakolliset paperihommat oikeastaan olivat. Joskus keskikesäisenä päivänä tuli paksu kirje Konstanzista sisältäen monia monia papereita, mutta miten minä sen nyt siitä saksasta/englannista tajusin, niin kaikeksi onneksi sinnepäin ei enää tarvinnut lähettää mitään, ellei sitten halunnut saada paikan päältä tuutoria vähän avustamaan alkuun tai näyttämään paikkoja yms. Ja sitten ei tarvinnutkaan/voinutkaan/saanutkaan muuta tehdä kuin odottaa, odottaa ja odottaa (ja välissä hommata lentoliput ja ihkaensimmäinen passi :D) sitä syyskuun päivää, jolloin matkaanlähdön oli määrä tapahtua...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti