Numppaa metsästämässä, hihii

Kuten edellisestä merkinnästä saattoi huomata, kävin syksyn aikana kahdesti katsomassa liigakiekkoa Sveitsissä. Tarkoituksena tietenkin nähdä megacool Suomen ja Luganon Petteri Nummelin pelaamassa, mutta myös kokea "kuuluisa" keski-eurooppalainen fanikulttuuri katsomossa. Tähän väliin ilmoitusluontoinen varoitus mahdollisille random-lukijoille, jotka ehkä tähän blogiin on yliopiston sivuilta erehtyneet, tai niille jotka eivät minua muuten juurikaan tunne: Petteri Nummelin on heikko kohtani, joka saa minut pienimuotoisesti sekaisin tai ainakin vähän höppänäksi. Luultavasti siis tämäkin juttu tulee suuntautumaan tuon tyyppiseen kielenkäyttöön. Ihan vain näin ystävällisenä ilmoituksena.

Niin siis niin, lokakuun lopulla katsoin Luganolla olevaksi vieraspelin Zürichissä, eli noin 70 km päässä Konstanzista. Tämä on Klotenin lisäksi lähin kaupunki omastani, jolla on joukkue kyseisessä National League A:ssa eli Sveitsin jääkiekkoliigassa. Ja koska Lugano puolestaan sijaitsee aivan etelässä eli huomattavan paljon kauempana, oli järkevintä matkustaa näihin läheisiin kaupunkeihin silloin, kun myös HC Lugano siellä vieraspeliään pelaisi. Ja tämä kauden viimeinen kerta nyt sattui olemaan 27.10, joten oli pakko toimia. Tätäkin tuttuun tapaan harkitsin ja mietin aika hirmusesti, ennen kuin sain päätöksen tehtyä :D No niin, ostin lipun, pientä hässäkkää tietenkin normaaliin tapaan sen kanssa, ostin junaliput ja lähdin heti koulun jälkeen matkaan, joka päättyi puoli kuuden aikaan Zürichin Hauptbahnhofille. Ottelu alkoi 19.45, joten ajattelin hyvin ehtiväni ajoissa hallille, jonne asemalta oli matkaa 4,5 km. Säästäväisenä ja kävelystä tykkäävänä tyyppinä aioin tietenkin kävellä perille, mukanani oli googlen reittiohjeet pienillä karttaruuduilla. Homma kävi vaikeaksi jo alkuunsa, kun en löytänyt ohjeisiin merkittyä lähtöpistettä mistään. Pyörin aikani ympäriinsä ja kyselin ihmisiltä ja olin jo aika epätoivoinen, kunnes illan hämärässä viimein löysin tutun kuuloisen kadun, jonka mukaan aloin suunnistamaan kohti hallia, olematta tosin lainkaan varma, että kuljin edes oikeaan suuntaan (suuntavaistoni on jotain aika kamalaa). Kellokin näytti jo huomattavan paljon, joten väliin juoksin ja väliin pysähdyin ihmettelemään sijaintiani. Kuljin ja kuljin ja kuljin ja kuljin. Kun kello oli jo yli puoli kahdeksan, kysyin vastaantulevilta, mahtaako halli olla vielä kaukana. Tämä pariskunta sanoi, että voi hyvänen aika, kyllä sinne kävellen menee vielä ainakin 20 minuuttia. Ota mieluummin raitiovaunu, tuo nr. (mikä se nyt mahto ollakaan) ja jää sillä pysäkillä pois, niin ehdit ajoissa. Tein työtä käskettyä, ostin 2,50 frangilla lipun, ja ajelin kyseiselle pysäkille, jonne ei kyllä takuulla olisi kestänyt kahtakymmentä minuuttia :D Mutta ihan sama. Oli muuten suuri onni, että minulla ylipäänsä oli frangeja. Kerran pari olin Sveitsin puolella aiemmin jotakin ostanut, niin että olin saanut euroista frangeja takaisin. En ajatellut tarvitsevani frangeja ollenkaan sillä reissulla. Ja noin etäällä rajasta eurot tuskin olisivat käyneet, ainakaan siihen lippuautomaattiin. Hallille oli pysäkiltä vielä parin sadan metrin matka ja sinne osasin muiden myöhäisten fanien vanavedessä. Portilla vartijatyyppi sanoi, että reppu pitää jättää säilytykseen, joka maksaa 5 frangia. Mitä ihmettä? Jyväskylässä ainaki saa olla reppu mukana. Meinas ärsyttää. Tepastelin sitten viemään laukkuni kyseiseen paikkaan, löysin 5 frangia lompakosta ja kiiruhdin uudestaan portista halliin, jossa peli oli jo hyvästi käynnissä. Vihdoin pääsisin näkemään sen, mitä olin 8 vuotta odottanut. Tai niin luulin.

Epäilykseni nousivat jo parin vaihdon jälkeen, kun Nummelinia ei näkynyt kentällä. Koko ensimmäisen erän vain tutkailin jokaisen pelaajan paidanselkämystä löytyikö sieltä numeroa 33. Erässä tehtiin 5 maalia. Ne menivät minulta vähän ohi. En voinut uskoa. Ei mullakaan voi olla niin huono tuuri. Siksi ajattelin, että ehkä Petu oli saanut jonku tällin heti pelin alkuun, kun en ollut vielä katsomossa, ja huilasi loppuerän. Vaan eipä näkynyt miestä toisessakaan erässä. Varmistin asian vielä joltakin Lugano-paitaiselta fanilta. Poissa :( Jos nyt lievästi asian ilmaisen niin harmitti aika älyttömästi. Kaikki se vaiva ja eksyily ja liput ja kaikki, käytännössä ihan turhaan, koska se, mitä olin tullut katsomaan, ei siellä ollutkaan. Päätin kuitenkin olla reipas ja yrittää nauttia loppupelistä. Toisen erän kolmen maalin jälkeen oli tilanne tasan 4-4. Kolmas erä oli huikea. Molemmille joukkueille maaleja vuoronperään, viimeisen tasoittavan 6-6 teki Zürich 12 sekuntia ennen erän loppua. Jatkoaika maaliton, ja rankkareissa Luganon miehet sitten näyttivät ja veivät hurjan pelin voiton :) Ei ihan aina tehdä kolmeatoista maalia jääkiekossakaan. Niin ja hallissa oli hieman eri meininki ja ääni kuin SM-liigan peleissä...Ja hallin käytävillä myös siinä mielessä, että se koko käytäväalue oli täynnä tupakansavua, kun tyypit poltti siellä sisällä. Hyi vitsit. En ymmärrä sitä meininkiä kyllä yhtään.

Jatkoajan ja rankkareiden vuoksi peli venyi aika myöhäseen. Mitähän se olis ollu, puoli 11 maissa varmaan loppu. Jonku 10 minuuttia jouduin jonottaa sitä reppuani sieltä säilytyksestä. Junani lähti 23.07, ja oli äärimmäisen tärkeää ehtiä tuohon junaan, koska ei tosiaan huvittanut olla kotona vasta kuudelta aamulla eikä kyllä myöskään odotella montaa tuntia asemilla keskellä yötä...Niinpä siis olin jo heti alkuun viisas ja päätin mennä sillä raitiovaunulla. Pysäkillä odottaessa laskelmoin, että menisi aika tiukille junaan ehtiminen, niinpäs juoksin seuraavalle pysäkille, josta olikin parempi yhteys asemalle, ei hirveästi aikavoittoa siitäkään, mutta sen verran että ehdin. Ja oli huvittavaa taas, mulla oli justiinsa raitiovaunulipun verran frangeja jäljellä. Olin vähän että wou :)

No tulipa reissusta ainakin jonkin verran kirjotettavaa. Ihan kiva reissu näin jälkeenpäin ajatellen. Zürichiä olis ollu mukava nähdä enemmän. Ja sen verran hampaankoloon jäi kyllä, että oli pakko lähteä vielä toiseen otteluun katsomaan Petua...

Ja tämä toinen Klotenin reissu ei ollutkaan niin dramaattinen. Kloten sijaitsee hetken päässä Zürichistä ja Zürichin lentokenttä sijaitsee itse asiassa juurikin Klotenissa. Tämän reissun tein kuukausi edellisestä. Ja hienosti tosiaan näitä juttujani kirjottelen nyt yli puolen vuoden viiveellä. Mutta niin, junalla taas matkustin ja jäin Zürichin lentokentällä kyydistä. Siellä oli valtaisat jouluvalorykelmät ja -koristukset koko terminaalin täydeltä ja sitä ihastelin pitkän hetken. Kyselin infosta mitenkä pääsen keskustaan ja neiti neuvoi minut linja-autolle. Pysäkiltä osasin jotenkin kummasti heti hallille, vaikka sinne olikin ehkä 1,5 km matka. Ehkä johtui siitä, ettei minulla nyt ollut mitään karttaa mukanani, vaan kuljin vain sinne "minne jalat veivät" (Muumimamman fiksu ajatus). Olin hallilla 2 tuntia ennen pelin alkua, joten käyskentelin hallin ulkopuolella ja etsin sitä ovea, mistä pelaajat mahdollisesti kulkisivat. Ja näin Luganon bussin tulevan!!! Olin ihan täpinöissäni ja kiiruhdin sinne, minne sekin oli ajamassa katsomaan, kuinka pelaajat tulevat bussista ulos ja menevät ovista sisään halliin. Nummelinia en onnistunut näkemään vieläkään, ja pieni epäilys onneni laadusta taas kohosi huippuunsa...

Tunti ennen peliä päästiin sisään halliin. Otin hyvän paikan seisomalehteriltä ja viihdytin itseäni katsomalla, kun Tommi Santala ja muutama muu Klotenin pelaaja pomputtelivat jalkapalloa siinä alapuolella. Jossain vaiheessa joukkueet tulivat jäälle lämmittelemään ja siellä hän oli!!! Petteri "Numppa" Nummelin ilmielävänä ja täysissä voimissa illan peliin. Olin niin happy. Näpsin monen monta kuvaa, suurimmasta osasta tuli epätarkkoja, kun eihän ne pysyny paikallansa oikein hetkeäkään. :P

Peli oli aika huono, mutta Numppa pelasi tuttuun tapaansa loistavasti. Ylpeänä sain heilutella suomenlippuani :) Oli hirvittävän hauskaa, että Klotenilla oli maalilaulunaan Den glider in! Sen saimme kuulla 5 kertaa, ja joka kerta lauloin kovasti mukana ja heilutin lippuani entistä hurjemmin. Ne muut ei osannu kun sen wooouwou-woouwou-wooo-oo-oo-ou -kohan. Eli peli päättyi Kloten Flyersille 5-2. Mutta paras on vasta tulossa...Pelin jälkeen riensin taasen sinne Luganon bussin luokse odottamaan, että pelaajat tulevat takaisin. Ja pianhan ne sieltä tulikin yksi kerrallaan, Nummelin lähes viimeisenä kohteliaan ystävällisesti jotain mailapussia kantaen. Ääh, en välttämättä halua mennä yksityiskohtiin ;D Mutta tulihan se sieltä meille jakamaan nimmareita. Petu noteerasi suomenlippuni ja sitten me pienesti jutusteltiin. Ja voi että. Se on niin sympaattinen kaveri, niin ilonen ja sydämellinen tyyppi. Aijettä. Sain ottaa Petusta aivan älyttömän sairaan mageen kuvan, joka on facebookissakin nähtävillä. So handsome :) Eikä tosiaan näytä 37-vuotiaalta. Kun Petu jo sitten lähti erkanemaan, byhyy, niin riensin vielä luoksensa ja kysyin saako halata, hahaha. Sai :) Ja kun tämä viimein katosi bussin hämäriin, niin minä leijailin kohti pysäkkiä.

Pysäkillä piti odottaa 20 minuuttia. En jaksanut vain istua siinä joten lähdin vähän käyskentelemään kohti kauniisti jouluvalaistua kuusta jossain siellä kaukana. Tarkoitus oli kävellä se 10 minuuttia yhteen suuntaan ja palata sitten takaisin. Mutta kas kummaa, siis kerrassaan todella yllättävää, en enää osannutkaan takaisin sille pysäkille. Jossain vaiheessa näin kyseisen bussin ajavan jonnekin, lähdin noin täysiä sitä seuraamaan, mutta joo, en ihan onnistunut. Nooh, siinä tuli sitten taas hetkoinen pyörittyä sinne tänne kun etsin pysäkkiä, ei ollut enää aavistustakaan, missä se alkuperäinen pysäkkini oli. No jotenkin pääsin sitten lopulta sinne lentokentän juna-asemalle, mutta olin tämän pikku jaloitteluni takia myöhästynyt junastani. Nice. No ei se mitään, otin selvää mistä ja milloin seuraava lähtisi ja aloin odottamaan. Jatkossa odotan mielihyvin 20 minuuttia paikoillani, ei se ole mitään verrattuna puoleentoista tuntiin, jonka hölmöyksissään voi joutua odottamaan kaiken lisäksi...
Junassa jouduin maksamaan lippuuni lisää vielä 15e sen vuoksi, että vuorokausi oli ehtinyt jo vaihtua, ja oma lippuni oli siis jo aiemmin ostettu siihen ennen puoltayötä lähtevään junaan. Jos jonkin neuvon saan antaa, niin se on: älkää ihmiset myöhästykö. Käy varsinkin pidemmän päälle vähän ärshyttämään...Kolmen aikaan yöllä olin vihdoin kotona, vanhaa "sanontaa" lainaten väsyneenä, mutta onnellisena :)

Super Deutschland Olé!

Kun ennen vaihtoon lähtöä tajusin, että tulisin keväällä olemaan jääkiekon MM-kisojen kanssa samassa maassa, syttyi minussa suuri hinku ja kipinä toteuttaa yksi monivuotinen haaveeni käydä katsomassa MM-tason jääkiekkoa ja etenkin Leijonien otteita paikan päällä hallissa ja kokea hituinen tuosta MM-huumasta. Koko syksyn ja talven ajatus kypsyi päässäni ja sai lisää pontta kahdesta Sveitsin National League A:n ottelusta, jotka syksyn aikana kävin katsomassa. Mutta koska minulle on tyypillistä suunnitella hauskoja tekemisiä ja matkoja ja tuommoisia sekä vielä pitkän pitkän aikaa harkita, miettiä ja pohtia kannattaako niitä toteuttaa, ja jättää sitten lopulta kuitenkin toteuttamatta, ei lähtöni kisoihin ollut mitenkään varmaa. Noin kolme viikkoa ennen kisojen alkua sain lopulta siirrettyä yltiömäisissä suuruuksissa olevan säästäväisyyteni ja kannattavuuslaskennan jonnekin kauas pois ja ostettua netin lippupalvelusta 2 lippupakettia, jotka sisälsivät kaikki 10 viimeisen kisapäivän 18 peliä Kölnissä. Olipas sekavasti sanottu, by the way. Hintaa tuli sen verran jo itse lipuille, että sitä kyllä sopikin hetki miettiä... Mutta joka tapauksessa nyt kuitenkin ostin ne liput, varasin pedin hostellista ja sain hommattua yhden perutun kimppakyydin jälkeen toisen, en aivan Kölniin, mutta lähelle kuitenkin, josta sitten junalla pääsi semmoisella hinnalla itse Kölniin, että kimppakyyti tuli muutaman kympin kannattavammaksi kuin Deutsche Bahn suoraan Konstanzista.

Lähdin matkaan kello seitsemän aamulla neljän tunnin yöunien jälkeen. Matkustin siis saksalaisen äijän kyydissä kahden muun naispuolisen kanssa. Kimppakyyteily on Saksassa kadehdittavan suurissa mitoissa. Niin kätevä, halpa ja nopea tapa matkustaa suuressa maassa paikasta toiseen, etelästä pohjoiseen, lännestä itään, ristiin rastiin minne vaan. Ja ihan tarpeeksi luotettava, ei minulla ainakaan ollut mitään ongelmaa hypätä vieraan miehen kyytiin. Ehkä itsesuojeluvaistossani on sitten jotain vikaa ;) Autoilimme Saksan moottoriteitä, maksimituntinopeus taisi olla 170 kilsaa, mistä olin kyllä vähän pettynyt. Mutta voi ne Saksan maisemat on ihania, ei meinannu malttaa nukkua ollenkaan, vaikka tiesi päivän pitkäksi, ettei missaisi sitä ohivilistävää kauneutta. Olen kuullut, ettei saksalaiset kuten eurooppalaiset yleensä siedä hiljaisia hetkiä, toisin kuin suomalaiset. Silti taisin itse olla se, jota eniten hämmensi se hiljaisuus, mikä siellä autossa vallitsi. Ääää, miksei nää puhu mitään???

Saavuin Kölniin kahden aikaan iltapäivällä. Ensimmäinen tehtäväni oli löytää Kölnin päärautatieasemalla oikealle laiturille ja oikeaan S-Bahniin, jäädä oikealla asemalla pois, löytää hotelli ja tulla vastaanotossa ymmärretyksi niin, että pääsisin huoneeseeni. (kahdeksi ensimmäiseksi yöksi jouduin ottamaan oikein hotellin, koska tuona viikonloppuna oli se hostelli täynnä) Sitten piti vielä osata takaisin asemalle, oikealle laiturille ja oikeaan S-Bahniin, jäädä oikealla asemalla pois, kävellä hallille ja oikeasta ovesta oikeaan katsomoon siinä ajassa, että ehtisin ajoissa ensimmäiseen, neljältä alkavaan peliin, mielellään vielä hyvälle paikalle. Tapani mukaan jäin asemalla ensin vain paikalleni tuijottamaan ja ihmettelemään, mihin suuntaan tässä nyt pitäisi mennä. Mutta koska minulla mainitusta syystä oli hienoinen kiire päätin lähteä yhteen suuntaan ja random-portaita ylös laiturille. Kai näytin vähän eksyneeltä tai jotain, kun rinnallani tallustava, ilmeisesti turkkilaistaustainen mies kysyi minne minun pitäisi päästä. Kerroin määränpääni ja hän ystävällisesti kertoi laiturin olevan oikea, neuvoi oikeaan junaan, jäi kanssani samalla asemalla pois (vaikkei se ollut hänen alkuperäinen tarkoituksensa) puhui puolestani myyjälle niin, että sain ostettua viikkolipun ja saattoi vielä hotellille, jonne hän aluksi tarjoutui ottamaan taksin. Matkaa asemalta hotellille oli noin 200 metriä, jota Miina ei kyllä varsinkaan taksilla eikä kyllä millään muullakaan moottoriajoneuvolla ajele. Ehdottipa vielä, että voisin aivan hyvin yöpyä hänen luonaan, mutta tälle tarjoukselle nyt kuitenkin sanoin kauniin kiitos ein. Joka tapauksessa tosi avulias ja ystävällinen heppu, joka teki kyllä saapumiseni miljoonakaupunkiin varsin helpoksi. Kiitos Kardo :)

Päivät Kölnissä menivät aika lailla jääkiekon mukaan. Pelejä oli kaksi tai kolme päivässä, ensimmäinen alkoi joko kahdeltatoista tai neljältä (jolloin portit aukesivat puoli kolmelta, huomioitavaa, jos halusi seisomakatsomossa valita ensimmäisten joukossa paikkansa) ja viimeinen loppui puoli yhdentoista aikaan. Ennen pelejä tuli sitten nukuttua, syötyä ja bummailtua siellä täällä ihastelemassa kaunista kaupunkia, missä milloinkin. Kahtena päivänä ei ollut pelejä ollenkaan. Ensimmäisen vapaapäivän vietin Kölner Zoossa. Tosi kaunis, rauhallinen ja rentouttava paikka. Paljon sulosia eläimiä ja tosi magee tropiikkitalo!!! Toisena vapaapäivänä kävin kulkemassa Kölnin siltojen yli, nauttimassa Rheinparkista sekä Flora & Botanischer Garten -puutarhasta. Niin nättiä. Ja pakkohan sitä Kölner Domia oli käydä kuvaamassa oikein urakalla. Kaikkein parasta Kölnissä oli kyllä ne puistot, valtavan ihania.

Niin sunnuntaina siis jouduin siirtymään hotellin yksityishuoneestani 8 hengen makuusaliin Meininger City Hosteliin. Tämä makuusali koostui vessasta ja kahdesta huoneesta, joissa molemmissa oli kaksi kerrossänkyä. Yöpyminen maksoi 17e yöltä, mikä ei tarkoittanut, että yöpyminen olisi ollut jotenkin vastenmielistä. Ei tosiaan, nautin kovasti. Väki vaihtui lähes joka päivä, henkilökunta oli ystävällistä ja rentoa, all you can eat -aamupala, tosi kattava ja herkullinen vain 4e , hyvä sijainti keskustan tuntumassa ja nopea yhteys hallille, mukavat sängyt jne. jne. Positiivinen kokemus. Ainoa mikä vähän häiritsi oli se yksi ainoa vessa-suihkuyhdistelmä meille kahdeksalle, koska aina kun itse oli suihkussa tai pesemässä hampaita ajatteli vain, josko joku muu haluaa tulla vessaan. Plus se, jos muut oli jo nukkumassa, kun minä hiipparoin huoneeseen kolistelemaan. Mutta todellakin valitsisin tuon tavan yöpyä tuolla hinnalla! Tätä hostellia asusti muuten myös moni muu suomalainen, kuten yläastelaisryhmä luokkaretkeilijöitä... :)

No peleistä ei nyt hirvittävästi viihti kertoa, Henna pian kyllästyis lukemaan ;) Mutta jotain sentään kerron, sitähän varten siellä oltiin. Ehdottomasti huikein kokemus tuolla reissulla oli ensimmäinen Saksan ja Venäjän kohtaaminen, jonka sain kokea täpötäydestä seisomakatsomosta käsin. Ne huusi, vihelsi, hoilasi, lauloi, taputti, kilpaa venäläisten kanssa. Ja minä tietysti mukana. Niillä oli torvia, rumpuja, lippuja, hienoja pukeutumisia ja maskeja, olutta litrakaupalla. Koko pelin ajan oli päällä jonkinlainen hoilaus, ja siihen yhtyi koko 18 000-päinen katsomo. Eikä se ollut pelkkää Suomi! tap-tap-tap -meininkiä, vaan niitä hoiluja oli useampia. Joku oli sellanen, minkä aikana ne kaikki nousi aina seisomaan, kai se oli joku kunnia olla saksalainen -hoilu tai jotain. En oikein tienny pitäiskö munki nousta seisomaan vai ei.
Ja voi sitä riemua ja desibelien määrää, kun Saksa sai tehtyä ensimmäisen maalinsa Venäjän verkkoon. Se oli mieletöntä. Upeaa tosiaan.
Toinen hauska momentti oli Suomi-Slovakia, jossa tattadadaa, kukas muu kuin Nummelin loisti kaikkien yläpuolella, ja minä telkkarissa, hahahahaaa ;D Se oli peli kuin mulle tehty.
Venäjä-Suomi oli aikas mörkö, viiminen erä menikin enempi ja vähempi, enemmän tai vähemmän humalaisten äijien kans jutellessa. Veteliläisedustus kyseisessä pelissä oli hurja. Yhden viereen putkahtaneen äiti oli nimittäin kotoisin Vetelistä, jossa mummunsa vieläkin asuu. Kaikki oli hyvin vaikuttuneita siitä, että olin ihan yksikseni lähteny tommoselle reissulle noin pitkäks aikaa. Turkulaiset tykkäs kovin mun lakanasta. Ja mun naamaki sai ihailua ja kiitosta osakseen, kerrankin. Pitää vissiin alkaa aina pitämään suomimaskia naamalla ;D
Finaali oli myös kohtuu upea kokemus. Halli oli täydempi kuin kapasiteettinsa, slaavilaiset on äänekästä porukkaa ja tunnelma oli hieno. Ja yllättävä mestarikin saatiin sitten lopulta, vaikka itse olisin kyllä toivonut Ilyan ratkaisevan pelin Venäjälle. Mutta eniten sytytti Nummelinin valinta -jälleen kerran- kisojen parhaaksi puolustajaksi. On siinä mahtava pelaaja. En oo ollenkaan huonoa lempparia valinnu. Sietää jo pikkuhiljaa valittajien vaieta. Tästä aiheesta voisin puhua tuntikausia, mutta ehken nyt ala kuitenkaan. Kansallishymnin aikana olikin sitten pakko jättää halli ja kiiruhtaa S-Bahnilla päärautatieasemalle hakemaan tavaroita säilytyksestä ja etsimään oikeaa laituria yön yli kestävää junamatkaa varten. Hieno oli kokemus ja vähän veikkaan, ettei tämä nyt kuitenkaan jäänyt kerran elämässä -jutuksi. ;) Ainakin Helsingin kisat on pakko käydä katsastamassa sitten aikanaan...